Seppo Junttilalle Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto

21/7/2018


Alfred Kordelinin säätiön Urheilun Tuki -rahasto on 23.3.2018 myöntänyt 2 000 euron tunnustuspalkinnon Seppo Junttilalle vesihiihdossa ja lentopallossa tehdystä pitkäjänteisestä ja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä nuorten valmennuksessa.

Tuki julkaistiin ja stipendi ojennettiin Junttilalle Kurikassa, nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen avajaisissa perjantai-iltana 20.7.2018.

Seppo Junttila, 65v on tehnyt arvokasta vapaaehtoistyötä kahden eri lajin, lentopallon ja vesihiiihdon, parissa kymmenien vuosien ajan. Hän ei siviilityössään toimi liikunta-alalla. Junttilan asenne on esimerkillinen. Hän on erittäin tarmokas, aikaansaava ja energinen.

Hän käyttää kaiken vapaa-aikansa lasten- ja nuorten urheilun hyväksi. Junttilan oma urheilu-ura alkoi 1960-luvun lopulla hiihtäjänä. Lentopallon parissa hän vaikutti 1969-2003. Suomalaisen vesihiihdon kehittämisessä Junttila on ollut vahvasti mukana 2004 vuodesta asti.

Hän on perustanut kolme seuraa, kaksi lentopallossa (Myllyn Pallo ja Lauttakylän Luja), joista jälkimmäinen nousi jopa 1-sarjaan asti sekä yhden vesihiihdossa (Kurikan Vesikiitäjät ry), joka on järjestänyt Kurikassa seitsemän kansainvälistä maailmanluokan kilpailua. Junttilan rakentama vesihiihtostadion täyttää kansainväliset kriteerit ja toimii mittavalla kuntayhteistyöllä. Hän on valmentanut satoja lapsia ja nuoria molemmissa lajeissa. Junttila on toiminut useissa luottamustoimen tehtävissä seura- ja liittotasolla. Junttila on tehnyt nuorten urheilun hyväksi merkittävää kansainvälistä työtä valmentaen lentopallossa Länsi-Saksaa myöten, sekä järjestäen kansainvälisiä vesihiihtotoimitsijoita Suomeen Keski-Euroopasta, jotta nuoret saavat kilpailla kansainvälisellä huipputasolla. Lisäksi Junttila on saanut kultaisen ansiomerkin työstään Lauttakylän Lujassa 2003. Edellä mainittujen seurojen lisäksi Junttila on tehnyt töitä Kurikan Ryhdin, Tampereen Vesikiitäjien ja Vammalan Lentopallon riveissä.

"Olen ylpeä ja iloinen tästä tunnustuksesta. Näiden kymmenien vuosien jälkeen on ollut hieno nähdä monien nuorten urheilijoiden kasvavan aikuiseksi ja se on ollut minulle elämän väriä antava asia.", kommentoi Junttila iloisena.

Tunnustuspalkintoa hakee valmentajan lajiliitto valmentajan itse sitä tietämättä ja tuen haussa Suomen Valmentajat ry toimii asiainhoitajana Alfred Kordelinin säätiön suuntaan. Säätiön myöntämät tuet ovat yksi keino tuoda lasten ja nuorten parissa vapaa-ajallaan valmentavien arvokasta työtä esiin.

Alfred Kordelinin säätiö on vuodesta 1920 yhtäjaksoisesti tukenut apurahoin ja palkinnoin suomalaista tiedettä, taidetta, kirjallisuutta ja vapaata sivistystyötä sekä edistänyt tekijöiden kansainvälistymistä. Vuonna 1978 perustettu Urheilun Tuki -rahasto on yksi Kordelinin säätiön 15 kaupunki- ja kohderahastosta.